Code of conduct
Vastuullisuus ja etiikka

Rannekello ei ole kenellekään elinehto, siksi sen valmistus ja käyttö ei myöskään pitäisi olla rasite yhteiskunnalle tai ympäristölle. Rohje on sitoutunut vastuulliseksi ja hiilineutraaliksi yritykseksi.

Vastuu koskee myös solidaarisuutta toista kansakuntaa kohtaan. Päätimme ettemme toimita tuotteitamme Venäjän maaperälle ennenkuin Venäjän käsittämätön hyökkäyssota Ukrainaan on saatu loppunut.

Rohjeen eettinen ohjeistus

Kestävästi toimivalla yrityksellä on mahdollisimman pienet negatiiviset vaikutukset tai mahdollisesti jopa positiivinen vaikutus ympäristöön, yhteisöihin, yhteiskuntaan ja talouteen. Kestävä yritys ei keskity vain perinteiseen voiton tavoitteluun vaan mittaa taloudellisen tuloksensa lisäksi myös sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksiaan eli noudattaa niin sanottua triple bottom line -periaatetta. Periaatteen mukainen raportointi perustuu kolmeen P:hen: people (ihmiset), profit (voitto) ja planet (planeetta).

Rohjeen vastuullisuusarvot perustuvat seuraaviin lupauksiin:

Rohje on sitoutunut hiilineutraaliksi

Miksi näin?
Rannekellot ovat toki siistejä, mutta niiden vuoksi ei kannata pilata ympäristöä. Lisäksi kun yritys toimii käyttäen mahdollisimman vähän energiaa ja resursseja, se on myös tehokkaampi. Hiilineutraaliutta kohden Rohje kulkee ensisijaisesti pienentämällä päästöjä kaikissa tuotannon ja logistiikan vaiheissa. Nykyisillään Rohje-kellon hiilijalanjälki ennen kompensointia on kuljetuksineen noin 4kg CO2e, joka vastaa noin puoltatoista kerroshampurilaista. Tämän hiilijalanjäljen Rohje kompensoi vuosittain kokonaan kotimaisen hiilinielun kautta. 

Kompensoimme vuoden 2021 hiilidioksidipäästöt suomalaiseen suohon

Black Hiilipörssi logo on a white back ground

Kompensoimme vuonna 2021 syntyneet hiilidioksidipäästömme suomalaiseen turvemaahan Hiilipörssin kautta. Kompensaatiomme avulla suomalaista ojitettua suota ennallistetaan luonnontilaan, jolloin suo sitoo taas hiilidioksidia itseensä sen vapauttamisen sijaan. Lue kompensaatiostamme täältä.

Kestävä kehitys

Miksi näin?
Maailmassa menee paljon käyttökelpoista ja kierrätettävää materiaalia hukkaan. Poronnahka on tästä erinomainen esimerkki, se on erittäin laadukasta materiaalia, jolle on aiemmin ollut liian vähän käyttöä. Rohje on tarttunut tähän.

Poronnahka

Poroja ei kasvateta rannekkeita varten, ne elävät vapaana luonnossa lähes koko elämänsä ja syövät luonnollista ravintoa. Poronnahan tuotanto on siten kestävää, sillä raaka-aine syntyy poronhoidon yhteydessä sivutuotteena. Myös nahan parkitsemismenetelmässä käytetään erittäin vähän vettä.

Kasvisparkitus

Kasvisparkittu nahka on ympäristöystävällisintä nahkaa. Kasvisparkinta on myös vanhin ja eniten työtä vaativa parkintamenetelmä. Egyptistä löytyneiden kiviarkkujen koristeluiden perusteella menetelmä on ollut käytössä jo 3000-luvulla ennen ajanlaskun alkua.

Kasvisparkitulla nahalla on tunnusomainen ulkonäkö ja se on erittäin kestävää. Vain 10–12 % kaikesta maailman nahasta on kasvisparkittua. Useita viikkoja kestävän käsittelyn tuloksena syntyvä nahka on paljon kromiparkittua nahkaa kestävämpää, ja mikä tärkeintä, prosessissa ei käytetä raskasmetalleja, jotka ovat haitallisia ympäristölle, eläimille ja ihmisille. Kasvisparkitusta nahasta valmistetut tuotteet ovat hengittäviä ja – Rohjeen nahkarannekkeiden tapaan – ne muuttuvat aina vain miellyttävämmiksi käyttää ajan myötä. Mielestämme tämä ei ole vain vastuullinen vaan myös oikea tapa toimia.

Pakkaus

Kelloissamme ja niiden pakkauksissa käytettävät materiaalit ovat valtaosin kierrätettäviä ja tavoitteemme on vähentää muovin ja muiden fossiilisten materiaalien käyttöä kaikissa tuotannon ja toimitusketjun vaiheissa.

Safiirikristalli

Safiirilasi on hintava, mutta käytetty materiaali tuotteissa, joilla on pitkä elinkaari. Safiirilasi valmistetaan synteettisesti, eikä kyseessä ole varsinaisesti edes lasi vaan kristalli. Safiirikristalli kestää erittäin hyvin naarmuuntumista. Se naarmuuntuu käytännössä vain timantista tai erikoiskovasta kivilajista. Rohje-kelloillamme on pitkä käyttöikä, eikä niitä tarvitse heittää pois naarmuuntuneen lasin vuoksi. Safiirilasin ja yleisemmin käytetyn mineraalilasin eroista voit lukea täältä.

Kierrätysmateriaalit

Tavoitteemme on käyttää kierrätyskelpoisia, sekä kierrätettyjä materiaaleja kaikissa logistiikka- ja toimitusprosesseissamme. Tulevaisuudessa aiomme luoda kokonaan kierrätysmateriaaleista valmistettavan erikoiskellomallin, jonka kokonaispäästöt ovat reilusti vielä nykyistä pienemmät.

Yhteiskuntavastuu

Rohje haluaa olla mukana tekemässä hyvää. Esimerkkejä Rohjeen yhteiskuntavastuusta:

Järjestimme "mieli ei saa olla musta"-kampanjan, jossa lahjoitimme 10 prosenttia kaikesta Black Friday -viikon myynnistä mielenterveyttä edistävälle ja ehkäisevälle Suomen Mielenterveys, MIELI ry:lle. MIELI on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö.

Vuosi 2020 oli Etelämantereen löytämisen 200-vuotisjuhlavuosi. Kunnioittaaksemme tätä tieteen ja rohkeiden tutkimusmatkailijoiden saavutusta julkaisimme rajoitetun erikoismallin, Rohje Antarctican, jota valmistettiin 200 kappaletta. Lahjoitimme osan kellon tuotoista Turun yliopistolle ilmastonmuutoksen tutkimukseen.

Mikäli sinulla tulee ajatuksia missä Rohje voisi olla mukana hyvän tekemissä, laita meille viestiä info@rohje.fi

Rauhanrakentaminen ja -välitys

Suomi tunnetaan maailmalla pitkästä työstään konfliktien ratkaisemiseksi. Rohjeen perustajatiimillä on kokemusta rauhanturvatehtävistä ja Rohje onkin siksi halukas toimimaan rauhanrakentamisen ja -välityksen edistämiseksi.

On selvää, että me kaikki haluaisimme sotien ja aseellisten konfliktien vähenevän. Me kaikki hyötyisimme paremmin ennakoitavasta, selkeisiin ja kaikille yhteisiin sääntöihin perustuvasta maailmasta.

Yksityisellä sektorilla on suuressa mittakaavassa hyvät edellytykset tukea ja vaikuttaa sekä hallituksiin että yhteiskuntiin, ja sitä kautta edistää rauhanvälitystyötä. Rauhanrakentaminen on kuitenkin pitkäjänteistä työtä eikä se onnistu yksin. Me Rohjeella haluamme tukea ja osallistua liittoutumiin, jotka luovat parempia edellytyksiä rauhanrakentamistyöhön kaikkialla maailmassa.

Tämä näkyy käytännössä esimerkiksi siten, että olemme ohjanneet tukea tieteellisiin tutkimusprojekteihin, vaatineet komponentti- ja raaka-aineiden toimittajilta erityistä vastuullisuutta ja aloittaneet yhteistyökeskustelut Suomen rauhanvälityskeskuksen kanssa.